TAPAHTUMIA VUODELTA 2024


Joulushow Kouvolan teatterissa


Iltamat Vaahterasalissa

Yhdistyksemme jäsenistöä vietti harmaan, sateisen lauantai-iltapäivän Lahden

Vaahterasalissa ohjelmallisten iltamien merkeissä.

Ohjelma oli koottu monipuolisesti, oli yhteislaulua, haitarin soittoa, jota esitti

harmonikkataiteilija Janne Vänskä sekä 13-vuotias Onni Elomaa.

Saimme pienen katkelman ”Havukka-ahon ajattelijasta” sekä Lahden Harrastajateatterin

senioreiden esittämänä ”Markkinatorilla”.

Ohjelmistossa oli myös kansantanssiesitys eläkeläisten tanhuryhmän esittämänä sekä

tanssiesitys ”Lupa tanssia” Venla ja Linnea – duon esityksenä.

Osallistujamme nautti esityksistä. Lopuksi pääsi myös tanssimaan live musiikin tahtiin.



Yhdistyksemme osallistui alla mainittuun vanhustenviikon juhlaan.



Luento Parkinsonista ja lääkityksestä.

7.10. 2024 yhdistyksemme järjesti Lahden Triossa palvelutorilla tilaisuuden, johon osallistui reilut 30 henkilöä.

Aiheena oli lääkkeet ja niiden oikea aikaisuus, jotta vaste olisi mahdollisimman hyvä.

Neurologi Osmo Pammo piti kiinnostavan puheen aluksi. Puheen jälkeen osallistujat saivat esittää kysymyksiä ja niitä tuli runsaasti.

Kuulijat olivat kiitollisia selkäsanaiseen luentoon, jossa ei käytetty ”latinaa”, vaan selkeää suomen kieltä sekä asioita havainnollistettiin.


Kulttuuriretki historialliseen museoon.

Joukko yhdistyksen porukkaa teki tutustumiskäynnin Lahden peruskorjattuun historialliseen museoon syyskuussa 2024.

Siellä oli monenlaista vanhaa nähtävää Lahdesta ja sen entisistä asukkaista. Se tietomäärä minkä opas tunnin kierroksella ehti kertoa, yllätti monen kävijän. Vaikka Lahden historia oli monelle melkoisen tuttua, sai usea sieltä tarkennusta tietoihinsa. Päivä oli hieman viileä ja tuulinen, joten tuollainen sisällä tehty kierros lämmitti mukavasti ulkoisesti ja saatu tieto sisäisesti.


Virkistyspäivä Hämeenkosken Rauhalassa Syyskuussa 2024

Syksy jo esitteli antejaan, kun joukko ”Parkkis” ihmisiä kokoontui viettämään virkistyspäivää Hämeenkoskelle maaseudun rauhaan.

Aamu oli viileää ulkolämpötilan ollessa vain neljä astetta. Päivän jatkuessa sää lämpeni ja kirkastui, joten ulkoiluun ilma oli suosiollinen.

Osa porukasta teki retken Hämeenlinnan rajalle, toisten pelatessa Mölkkyä.  Rauhalan isännän Kari Toivosen esitellessä talon historiaa, nautimme takkatulen ääressä kahvia ja pientä murkinaa.

Jälleen oli Mölkky -porukka jatkamassa peliään, toisten ihaillessa pihapiiriä. Keskustelu kävi myös Parkinsonin-sairauden ympärillä, miten kesä on kulunut, toisilla heikommin toisilla entiseen tapaan,  näin sairastuneet ja läheiset saivat toisiltaan vertaistukea.

Päivä päättyi lettu- ja kahvi nautintoon ulkosalla auringon yrittäessä pilkistää, kuin toivottaen kaunista syksyn jatkoa.

Yhdistys kiittää Karia mahtavasta päivästä, jonka hänen miljöö tarjosi meille.








TAPAHTUMIA VUODELTA 2023

——————————————————

—————————————————–

——————————————————-

——————————————————–

———————————————————–

_____________________________________________________

_____________________________________________________

_____________________________________________________

_____________________________________________________

Heinolan kerhon pikkujoulu

_____________________________________________________

Yhdistyksen joulujuhla

_____________________________________________________

_____________________________________________________

Päijät-Hämeen Parkinson-yhdistys HEINOLAN KERHO

Kerho kokoontui totuttuun tapaan kuukauden ensimmäinen torstai Heinolan uimahallin kabinetissa.

Marraskuun kokoontumiseen olimme saaneet vieraaksi Heinolan sosiaalipalveluista Terhi Kukkulan ja Sanna Huuskosen.

Mukaan olimme saaneet ennätysmäärän kuulijoita, osa oli yhdistyksestä tervehdyskäynnillä kerhossa.

Kerhon puheenjohtaja toivotti vieraat ja läsnäolijat tervetulleeksi

Ensin nautimme kahvia, hyvän munkin kera. Sitten oli esittelykierros, jossa saimme nimille kasvot. Tämän jälkeen alkoi tiivis ja vilkas keskustelu mieltä askarruttavista asioista.

Saimme hyvää tietoa esim. omaishoitajan kriteereistä, jolla voi hakea kyseistä apua.

Maksuluokkia yleensä on kolme ja ne määräytyy hoidettavan tarpeiden mukaan.  Omaishoidosta maksetaan pientä korvausta, joka on verotettavaa tuloa ja alle 68-vuotiaalle kerryttää eläkettä.

Lämmin kiitos vierailijoille.

– – – – – – – – – – – – – – – – –

LOHJA SPA TAPAAMINEN

Yhdistyksen väkeä oli huhtikuussa lomailemassa Lohja Spa:ssa. Lokakuun lopulla tapasimme Messilän Ylöstalossa.

Puitteet olivat kodikkaat, olimmehan entisessä kodissa. Saavuttuamme paikkaan, oli ihanasti katettu valoisa syystunnelma, vaikka ulkona oli harmaata ja sateista.

Meitä oli koolla lähes koko huhtikuinen ”sakki”.

Kahvikupposen, maistuvan piirakan ja loistavan täytekakun nauttimisen lomassa juttua riitti lomasta, miten kaikki oli niin mukavaa, ei soraääniä kuulunut, ohjelmaa oli, niin ettei päiväunille kerinnyt.

Sitten ”parannettiin” maailmaa, kerrottiin hauskoja sattumuksia, vitsejä unohtamatta. Aika kului niin nopeaan, että pimeys kertoi kotiinlähdöstä.

Paikalla olijat kiittävät Katria järjestelyistä.

Tapaaminen oli vertaistukea parhaimmillaan.

– – – – – – – – – – – – – – – – – – –

Retki Orimattilaan

Syyskuisena keskiviikkona linja-auton nokka suuntautui Orimattilaan. Kävimme tutustumassa UKK-arkistoon ja Soile Yli-Mäyryn taidelinnaan. Molemmissa oli nähtävää mahtavasti. Moni ajatteli, että UKK-arkistoissa on nähtävissä vain pölyisiä mappeja, mutta huomasi sen olevan aivan tavallisen kodin jossa Kekkonen oli viettänyt hetken rauhallista aikaa kiireidensä välissä. Hienossa taidelinnassa oli esillä Yli-Mäyryn upeita maalauksia ja lasitöitä.

_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Syyskuun kuukausikokous 2022

Syyskuun kuukausikokouksessa oli luennoimassa neurologian erikoislääkäri Osmo Pammo, kuten jo yli kahdenkymmenen vuoden ajan.

Hänen luennossaan oli jälleen uutta ajankohtaista asiaa Parkinson-taudin tutkimuksista, hoitomuodoista ja lääkityksestä.

Luentonsa loppupuolella oli jälleen hetki jolloin osallistujilla oli mahdollisuus kysyä mieltä askarruttavista asioista.

Niihin Pammo vastaili selkeästi ja ymmärrettävästi, josta osallistujat olivat tyytyväisiä.

– – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – –

Syysretki 2022

Teimme perinteiseksi muodostuneen retken Hämeenkosken Rauhalaan 12.9.2022.

Siellä oli aamukahvit odottamassa tulijoita. Kuuntelimme muutaman luennon ja ulkoilimme yhdessä ja erikseen.

Mölkyn heitto kuului tietenkin asiaan. Se vei mukaansa osan porukasta, ettei syömään tahtonut keritä.

Mukanaolija olivat tyytyväisiä päivän annista ja säästä.

——————————————————————————————————————————————————————————————

Yhdistyksemme mölkkykisat pidettiin Kisapuistossa 29.8.2022 pienessä sateessa.

Kisaamassa oli pieni porukka, koska aamun runsas vesisade oli suositellut usean kisailemaan aikoneen jäämään kotia.

Pidimme pienen palaverin kentän laidalla ja tulimme tulokseen, että tällaisen vähäisen vesisateen takia ei kisoja peruuteta.

Heitimme mölkkyä viisi sarjaa.  Niiden tuloksien perusteella ratkaisimme kenen mölkkykapulan heittokäsi oli näissä kisoissa vireimmässä kunnossa.

Suurimman pistemäärän keräsi Veijo Meriläinen, toiseksi tuli Kari Kivi ja kolmanneksi Ahti Suikkari. Kisa oli tasaista ja pienin eroin edellisten jälkeen sijoittuvat kaikki toiset heittäjät.

Tuon noin parituntisen kisailun jälkeen kävimme vielä porukalla pullakahvilla kentän laidalla olevassa kahvilassa.

Nyt oli porukka valmis lähtemään kotia.